Pakkset tulivat vihdoin luoksemme, kestivät noin viikon. Siita ei mielellään suostunut pissimään ulkona. Pakkohan sen sitten oli, viimeistään yöllä pyytää ulos. Kakkaakin pihdattiin sitten oikein urakan kanssa. Kävelemisestä ei oikein tullut mitään kun molemman puoleisten etu ja takajalkojen piti olla ilmassa -yhtäaikaa-, no kätevältä se käy kävely näinkin. Ostin vauvan pieniä sukkia, mutta sitten se kävely vasta vaikeaksi meni kun mitään jalkaa ei voinut laittaa maahan.

Ei riittänyt, että pakkaset olivat riesanamme, sitten tulivat killakoirat. Markus soitti minulle töihin, että pihalla huuhailee ajokoira ja pitkäkarvainen musta-valkoinen tirolilainen matikkakoira, siis sekarotuinen. Tämä sekarotuinen tuli sitten kuin tilauksesta lauantai aamuna pihaamme kun oli menossa ulkoiluttamaan siitaa. Koira sai kyllä kahteen kertaa lähöt pihalta. Liekkö jonkun lomalaisen koira, mutta sitten se vain hävisi,,,onneksi. Minä menin kaikille kehumaan kuinka helppo juoksu meillä viimekeväänä oli. Koko ajan lenkkeilytin koiriani yhtä aikaa. Nyt saan sitten syödä piponi siitä eestä. Sitten kun siitalle tuli tärpit ja se rupes esittelemään turvonnutta ahteriaan papalle, iiro lakkas syömästä ja piippas yökaudet. Paras oli kun se yks maanantai aamun odotti eteisessä minua (olisinko hakenut tuvasta taskulampun tai jotain) kun tulin takaisin pappa tyylikkäästi pissas markuksen kenkään. Ei voi olla totta!!! Sitten lähti iiro viikoksi evakkoon ylipäähän. Se rupes siellä taas syömään, mutta jostain syystä kaipasi silti kotiinsa, heh. Vihdoin kun juoksut näyttivät menneen ohi, iiro palasi kotiin. Se oli niin kuin ei ois ollu koskaan pois. Siitalle taas viikko oli tehnyt tehtävänsä ja neitidistä oli tullu taas oma pihtari itsensä. Pari päivää iiro koitti sitä leikittää, mutta menee se nähtävästi koiriltakin mielenkiinto jossain vaiheessa. Nyt ollaan jo taas normaalissa elämänrytmissä, seuraavat juoksut sitten pilaavatkin ensi syksyn pupujahdit, mutta ei voi mittää.

 

Helmikuu 2006

Oppia pänttäämässä Oulussa

Helmikuun alussa käänsin taas fiidun keulan kohti Raahea. Me oltiin Katin kanssa ilmoittauduttu ouluun kasvattajan peruskurssille. Katin laput seikkailivat kuitenkin postissa sen verran kauan, että hänen ilmoittautumisensa tuli perille liian myöhään. Mulla kuitenkin kävi tuuri ja pääsin kurssille. Pakkasta oli taas ihan kiitettävästi. Kurssi pidettiin Oulun Eedenissä. Kurssin vetäjä Anita Alatalo piti todella hyvän kurssin meille. Kurssilaisia oli yli 40 henkilöä. Sunnuntaina oli sitten se pelätty tentti, joka oli yllättävän vaikea. Olin jo aivan varma, että en pääse kurssia läpi ja tulen sitten toukokuussa uusimaan, mutta oli ilo ja riemu kuulla heti, että kaikki kurssilaiset pääsivät tentin läpi. Jihuu, nyt sitten on se vaikein edessä tähän asti...kennelnimen mitettiminen ja pitäs ne pirun paperit saada tuosta pöydältä pois lojumasta.

Elämysmatka Ähtäriin

Yes!. Nyt meilläkin on sellainen mikä tulee olla joka HUIPPUKOIRALLA eli kakkonen näyttelystä. Se me käytiin pokkaamassa 6 ryhmän tuomareiden tukinäyttelystä Ähtäristä, tuomarina Eeva Resko. 13 rohkelikkoa oli sinne beaglensä ilmoittanut. Joskus sitä miettiin mikä ihme tässä koiraharrastuksessa ja varsinkin näyttelyissä oikein viehättää kun pitää ajaa puoli päivää sen eteen, että maksaa ensin 25e ilmoittautumismaksua, 3e luettelosta saa pätkän muovinauhaa ja kuulee, että kyllä koiran beagleksi tunnistaa?? Siitan emä Emmi onneksi pokkas koko potin ja oli Ähtärissä Roppi " Einomainen koira näihin meidän kehiin", tuntui tuomari sanovan. Mulla taas oli tulomatkalla niin kauhee olo, migreeni ja oksetti. Tuota viimestä teki myös siita takankontissa katin laina boxissa. En tiedä kauhistuiko se saamastaan tuloksesta vai tekikö muuten vain pahaa autossa...kosksaan se ei ole autoon oksentanut ennen;) Toki nyt en minä oksentanut niin kuin siellä Jämsän reissulla vuosi sitten. Mukana meillä oli siitan lisäksi myös Ruska ja Rape, Hoo ja Tee oli heidän tuomionsa. Sintturan kanssa laitettiin heti pötkölleen kun kotiin päästiin, mutta missä oli Iiro???

Iiro näytti mistä kanapissii ja Beagle kulkee

Markus oli pävällä lähtenyt mettään kävelemään. Tarkoituksenaan mennä mökille paistamaan makkaraa. Jarmo oli sattunut samaan aikaan paikalle. Aiko lähteä markuksen kaveriksi käppäilemään. Oli nauranut Iirolle, kun se oli hypännyt hankeen, että tuo se ei jaksa tuolla kauan rämpiä. Mutta antoi sen hännän heilutukselle tyylipisteitä. Kävi kuitenkin niin, että pappa sai pupun ajettavakseen ja jäi markuksella makkarat syömättä. Pappahan ei sitten työmaalta kesken lähde, vauhti oli siinä vaiheessa vaan kiihtynyt kun jänis ja koira olivat nousseet moottorikelkan jälille. Metässähän oli ollu yli beaglen verran lunta. 6 tunnin jälkeen pimeän jo aikaa sitten laskeuduttua koira hipsi autolle ja markus soitti Jarmolle " koira tuli vasta nyt takas pupun ajosta". Eikä se edes ollu väsynyt. Se oli kuin helikopteri kun tuli sisälle. Söi ja meni vielä jyrsimään joutessaan luuta. Iiro näytti mistä ne pienet loppuun ajetut ajokoirat on tehty, sisustahan ne.

Kausi on ohi ja mitä jäi käteen?

No ei ainakaan pupuja pataan, mutta siihen ovat viattomat luontokappaleet täysin syyttömiä, ne teki hyvä kauden, mutta isännästä en menis sanomaan samaa. Siita lakkas jahtaamasta metässä itteensä ja keskittyi pupun ajoon. Pisin yksin suoritettu ajo syksyltä oli 1,5H, ääni ei ole ehkä paras mahdollinen, mutta ottaen huomioon, että isäntä on puoliksi kuuro, joten...Iiron alkusyksy meni sen nenäpunkki riesan kanssa ja siksi koekin meni penkin alle. Loppukaudesta ja hirmu hankien aikaan se kyllä näytti, että metsästysintoa löytyy...harva koira viitsii jänistä ajaa tuommosenssa hangessa kuin meidän pappa. Kesälomaa suunnittelen taas syyskuulle jotta pääsen koiria treenamaan. Jos mun laskelmat pitää paikkaansa niin neiti on sopivasti juoksussa syys-lokakuussa. Pitäkää nyt ihmiset jalat ristissä ja toivokaa sen juoksun alkavan viimeistään elokuun alussa niin ei mene piloille meidän syksy heti alkuunsa.