![]() |
||
![]() |
||
![]() |
Vuoden 2010 päivitykset löydät BLOGISTA ***** 5.11.2009 Renkkotenkon Iippo kävi taas TOKO kokeessa 25.10 ja sai UPEASTI alokasluokan ykköstuloksen pisteillä 172. Kasvattaja onnittelee!! Iipon omasta blogista lisää kokeesta. Omat koirat meillä on sairastellu. Iirolla vähän vanhuuden tuomia pappa oireita. Muuten 11 vuotias on oikein pirteä ja toiminut tänä syksynä moitteettomasti metsällä, niin kuin aina ennenkin. Siitan kanssa ollaan käyty kerran makkaranpaistossa ja kyllä se tyttö sen ainakin osaa. Siita on syönyt itseään aivan apinanraivolla. Ruokavalio on nyt muutettu ja koiraa aloitettu pesemään 2x vko shampoolla jonka pitäis auttaa hiivaan. Katsotaan miten käy. Siitalla oli myös elämänsä ensimmäinen valeraskaus, tosin hyvin lievä, mutta nisät kuitenkin turposivat ja niistä tuli nestettä. Kotikoirastelun lisäksi tälle vuotta on yks koira-aiheinen reissu tiedossa. Voittaja ja pohjoismaiden voittaja näyttely Helsinkiin joulukuussa, hyvien ystävien seurassa tottakai!! Muuten koirajutut pyörii vain tulevan näyttelymme ympärillä. Onneksi on tiedossa näyttelyjärjestelyistä välivuosi :)
21.8.2009 Täällä on vietetty vähän erinlainen koiraharrastuskesä kuin ennen. Omien kanssa emme ole harrastaneet muuta kuin lenkkeilyä ja oikein kovilla helteillä uimista. Isäntäväkeä on sitten työllistänyt piha ja remonttihommat. Tractor Pulling kausi on takana. Vähän takkuisen kisakauden lopputulos oli kuitenkin hienosti SM-3 ! Jatkamme harrasteluja ja yritämme päästä Iiron kanssa metsälle (pellekoululainen pääsee EHKÄ joskus puolukan poiminta ja joulukuusen hakureissulle).
Pellekoululainen syksyllä 2008 kera puolukoiden Kerran olen käynyt tänäkesänä näyttelyssä esittämässä koiraa. Oulun KV näyttelyssä suomenajokoiranarttu Viipyketun Anna Aina eli Rita kävi ensimmäistä kertaa kehässä, handlerille se oli myös suomenajokoirakehässä ensimmäinen kerta, mutta ei viimeinen =) Ritalle Paula Heikkinen-Lehkonen antoi AVO ERI/2 ja PN luokassa meidän taakse jäi edellispäivän PN-1 ja toinen valioluokan nartuista !!
kuva: Pia Kurtti Kasvatit ovat kunnostautuneet kilpailupuolella. Renkkotenkon Into kävi 23.5 Siilijärvellä hakemassa viimeisen SERTinsä Paavo Mattilan kehästä ja oli VSP. Keiteleen ryhmänäyttelyssä 7.6 Into oli Kauno Määtän tuomaroidessa PU-2. Onnittelut!
Into Keiteleen ryhmänäyttelyssä
Match Show menestystä tuli heinäkuussa niinkin komeasti kuin BIS-1 !! Renkkotenkon Iippo osallistui viralliseen tottelevaisuus kokeeseen eli TOKO:on 9.8. Upeasti pikkukoira tokoili alokasluokassa 2 tuloksen pisteillä 149! Kasvattaja on enemmän kuin ylpeä!!
Mölli agility luokan voittaja kera palkintojen Renkkotenkon Ilmo sai Raahesta 13.6 toisen SERTinsä Ritva Raidan kehästä, Onnittelut!
Kuva Kati Heikkinen *** 10.5.2009 Renkkotenkon Iippo sai toisenkerran peräkkäin Vara-Sertin ja oli PU-2 Mouhijärven ryhmänäyttelyssä 2.5.2009. Tuomarina Arvi Ellmen. Perheen toinen beagle Kiilan Nita sai samaisesta näyttelystä toisen SERTinsä ja oli VSP. Onnittelut koko molempien koirien menestykselle! Niin se vaan aika vierähtää ja nämäkin riiviöt täyttävät 21.5 2-Vuotta. Alla uusimmat kuvat Iiposta ja Innosta, kiitos Marianne ja Jenna kuvista. ![]() Renkkotenkon IIppo
Renkkotenkon Into ***** Renkkotenkon Into kävi pyörähtämässä taas näyttelykehässä 5.4 ryhmänäyttelyssäRautalammilla, tuomarina Paavo Mattila. Into oli ainoa Erin saanut uros ja sai näin neljännen sertinsä oli PU-1 ja lopulta VSP. Onnittelut Jennalle! Renkkotenkon Iippo osallistui samanapäivänä Laitilan ryhmänäytteyyn, Pekka Teinin arvosteltavaksi. Iippo voitti Nuortenluokan ja oli loppukilpailuissa PU-2 ja sai Vara-Sertin. Onnittelut Mariannelle! Kasvattieni blogeista löydät kuvia. Renkkotenkon Into & Renkkotenkon Iippo Siita täytti 29.3.2009 5-vuotta*****
17.3.2009 Pitkästä aikaa päivityksiä tännekin. Renkkotenkon Into
on osallistunut alkuvuodesta kahteen näyttelyyn 21.2 Laihian
ryhmänäyttelyssä beaglet arvostelu Matti Palojärvi
ja Into sai NUO EH/2. 8.3.Kuopion ryhmänäyttelyssä Into sai kolmannen SERTinsä ja oli Pekka Teinin arvosteltavana lopulta VSP.
Renkkotenkon Iippo kävi 21.2 Raumalla Paula Heikkinen-Lehkosen kehässä saaden tiukassa arvostelussa kuitenkin hienosti laatumaininnan NUO H. Onnittelut!
***** 10.12.2008
Uusi kotisivujen ulkoasu on valmis. Valitettavasti en saanut tänne
siirrettyä järkevästi vuoden 2008 uutisia. Vanhat päiväkirjat palaavat kunhan saan ne siirrettyä.
Tampeelta tuli mukava puhelinsoitto ja sähköpostiini todella
kivoja kuvia. Valitettavasti yksi kuvattavista on päässyt
hengestään, mutta sehän ei haittaa. Tässä siis
Ellin ensimmäinen, Onnittelut Petrille ja koko Masosen perheelle!
![]() Ellin ensimmäinen! Innolle oli myös ammuttu
jänis ensilumien aikaan. Onnittelut myös Jennalle. Muut
tulokset tälle syksyä ovat tulleetkin sitten
näyttelyistä. Iippo kävi seinäjoen
kansainvälisessä näyttelyssä 25.10 ja oli
hienosti PU-4. Into kävi Jyväskylän
kansainvälisessä ja sijoittui toiseksi nuortenluokassa
Erittäin Hyvällä. Iippo jatkaa Mariannen kanssa
agilty ja Toko harrastuksia. Josko ensivuonna kisoihin?
|
|
![]() |
||