2003

Meille tulee koira!
Haaveilimme Beagle koirasta, mutta pentua emme tämänhetkisen elämäntilanteen vuoksi voineet edes harkita. Markus sanoi, että "jos jostain löytyy yli vuoden vanha beagle...", nii-in eikä mennyt kauan kun sellainen meille sitten tuli

Heinolasta soitettiin, siellä olisi kaksi uros koiraa vailla uutta kotia. Ja mitä parasta ne olivat tottuneet asumaan kerrostalossa. Pohtimisen ja tuumailujen jälkeen päädyimme, että meille tulee nyt koira.

Sunnuntaina 16.2. lähdin kaverini Satun kanssa ajelemaan kohti Heinolaa. Jotain todella mielenkiintoista siellä täytyy olla, kun meikäläinen lähtee yksin ajamaan niin pitkää matkaa. Jyväskylän rampista hengissä selvittyämme ja selkeitä ajo-ohjeita noudattamatta, päädyimme juuri sinne missä meidän piti koiran omistaja tavatakin. Perillä meitä odotti juuri sellainen hauva mitä olin odottanutkin, tai oikeastaan vielä parempi.

Iiro oli koiran nimi ja ikää sille oli kertynyt 4,5 vuotta , mutta sitä ei ulkonäöstä uskoisi. En ole koskaan nähnyt niin lihaksikasta koiraa kun Iiro on. Näki heti, että koirasta oli pidetty todella hyvää huolta. Mikä tuottikin minulle hieman lisää paineita, minulla kun on ollut tapa lihottaa lemmikkini... siitä mainio esimerkki edesmenneestä kissastamme joka painoin n.7,5kg. Saimme kyllä erittäin tarkat ja hyvät ohjeet koiran ruokintaan.

Mutta, kaikki kiva loppuu aikanaan ja oli aika lähteä kohti uutta kotia. Iiro matkustaa erittäin hyvin autossa. Välillä pysähdyimme jaloittelemaan pissille ja täytyy myöntää , että roskaruokaakin tuli nälkään syötyä. Perille päästyämme asunto tutkittiin hyvin tarkkaan. Toinen koiran uusista omistajista (poikaystäväni Markus) saapui kotiin hieman myöhemmin kuin me ja silloin piti hieman rähistä. "Mikäs se sinä oikein olet", "ja miksi haiset niin oudolle". Otimme atrian nakkipaketin käsittelyyn niin johan pojista alkoi tulla kavereita keskenään ja enää ei pelottanut yhtään.

Ensimmäinen viikko
Koira nukkui ensimmäisen yönsä hyvin. Minä taas olin palelluttanut itseni ja sairastuin flunssaan, joten se valvotti minua. Aamulla Iiro tuli makuuhuoneeseen ja hyppäsi sängylle rapsutettavaksi. Päivän rutiineihin kuuluu, että herättyäni puen vaatteet päälle ja lähdemme koiran kanssa pienelle aamu lenkille, jonka jälkeen me molemmat syömme "aamupalan". Koulun jälkeen lähdemme heti päivälenkille. Koira syö yleensä silloin kun minä teen meille muille ruokaa. Illalla käymme sitten pidemmän lenkin. Väliin tietysti kuuluu keskusteluja, rapsutteluja, harjaamista ja "puppe"-pehmolelun retuuttamista. Mainittakoon, että tämä kyseinen pehmo menetti jo ensimmäisellä viikolla molemmat silmänsä.

Anoppilassakin kävimme tutustumassa uusiin ihmisiin ja siihen Monni-kissaan. Piti anopinkin myöntää loppujenlopuksi, että koira on komia, tottelevainen pehmeäkarvainen, ei haise... Auto meillä nyt vaihtui 2-paikkaiseen lava-autoon, mutta se ei ole tuottanut ongelmia. Koira tulee minun syliin. Tähän väliin mainittakoon, että meillä on henkilöauto, mutta ei ole kannattavaa ajaa samaan paikkaan kahdella autolla. Monet ovat luulleet Iiron olevan ajokoiran pentu, siinä sitten selitä, että "tämä on kohta jo 5-vuotias". Taitaa täälläpäin loppujen lopuksi Beagle olla aika harvinainen, varsinkin kun mekin asumme ihan keskustassa.

Ripulia ja aina vaan ripulia 
Ostin Iirolle Jahti&Vahti kana-riisi napuja. Ohjeiden mukaan sekoitin niitä vanhoihin napuihin, mutta miten kävikään... ne eivät kerta kaikkiaan koiralle sopineet Aluksi ajattelin, kyllä sen maha niihin tottuu, mutta kun viikko oltiin syöty ja sen jälkeen sama paskottu ulos, oli uskottava että se merkki ei kertakaikkiaan Iirolle sovi. Ei kait siinä sitten kun Erja kauppaan ja ostamaan uutta merkkiä... Pedigreetä tällä kertaa. Se sopi vatsalle, mutta koira ei siitä muuten taida oikeen pitää.

Iirolle kyllä maistuu koiranmakkara, (ihmisten makkarat kaikilla mausteilla) makaroonilaatikko, maksalaatikko, riisiä curry-kana kastikkeella, (sen se melkein syö katseellaan lautaseltani) jauhelihakeitto yms.

Kaikki kiva on kiellettyä
Miten ihmeessä kaikki Haapajärviset ovat tiputtaneet "räkä" nenäliinansa juuri Iiron ja minun lenkkipolkujen varsille. Ne kun ovat koiran mielestä kerrassaan herkullisia. Aamu pissalenkkimme varrella oli viikon ajan kaksi paperi tolloa ojan toisella puolella. Iiron piti joka aamu vedättää neliveto päällä sinne papereiden luo. Ja sitten minä kiljumaan "HYI, irti...IIIIIro ei ota!!". Iiron "harmiksi" niitä paperi tolloja ei sitten eräänä aamuna siellä ollutkaan. "Kuka kumma ne on sieltä pois vienyt?", sen kun tietäs...:) 

Iiro sai tutustua myös hevosiin, joita ystävilleni on kertynyt. Eräs PALMERA niminen suomenhevostamma varsa oli Iiron mieleen, sille oli todella mukava haukkua... ja heiluttaa häntää. Samalla koira tutustui ihanaan luonnontuotteeseen nimittäin... hevosen paskaan!! Sitä oli saatavana sekä tuoreena , joka ei niinkään ole koirien mieleen. Mutta sellainen iso tunkiollinen jäätynyttä paskaa, se oli oikea kultakaivos. Sen lisäksi, että sitä voi omistajan silmän vältettyä syödä on siinä myös hyvä kieriskellä. Siitäpä seurasi sitten, että...

Suihkussa 
Käytiin ostoksilla Ylivieskassa Kärkkäisen ISOssa. Mitään muuta en sieltä osannut ostaa kuin Iirolle tavaraa. Se sai uuden talutushihnan, sian saparoita ja shampoota. Illalla sitten raivasin suihkun siihen kuntoon, että koiran pesu voi alkaa. Olin varautunut siihen, että siitä voi syntyä sota, niin kuin ennenkin lemmikkieni pesun kanssa. Iiroa ei tarvinnut raahata suihkuun vaan se tuli sinne omin jaloin kun kutsuin sitä. Nolon näköisenä se tietenkin oli pestävänä, varsinkin kun Markus änkesi samaan pieneen kylppäriin kameran kanssa. Voitte vaan kuvitella kosteusprosentin mikä oli sinä iltana asunnossamme. Vaikka kuivasinkin koiran pyyhkeillä (siis todella monella pyyhkeellä) räpisteli se aina vähän väliä itsensä kuivemmaksi. Palkaksi pesusta se sitten sai yhden sian saparon ja hyvin maistui

Eläinlääkärissä

Talvilomaviikon perjantaina pakkasimme Kaisan kaksi hevosta kuljetuskoppiin ja Iiro Mirjan kanssa Volvon takapenkille ja lähdimme kohti Ylivieskan eläinklinikkaa. Kaisa tarkistutti hevosten hampaita yms. Meillä oli Iiron kanssa aika Helmisen Katrille ja tarkoitus oli laitattaa koiralle mikrosiru ja rokottaa. Sinne pieneen (erittäin pieneen) odotustilaan tuotiin vielä nukutuksessa oleva kissa (kopissaan kylläkin) ja siitähän riemu repesi. Onneksi pääsimme melko pian oven toiselle puolen itse eläinlääkärin luokse. Kun tarkistimme Iiron rokotuskorttia, koira itse oli nokka kiinni oven raossa ja yritti vielä haistella kissaa. Selvisi, että rokotus oli vielä tämän vuoden lokakuuhun asti voimassa. Nostin iiron pöydälle ja Katri pyysi pitämään koirasta tiukasti kiinni, koska siru laitetaan aika paksulla neulalla niin se voi tehdä hieman kipeää. Mutta mitä vielä, Iiro oli niin kissan lumoissa, että se ei reagoinut millään lailla koko pistokseen... Hieno koira, sanoi eläinlääkäri.